Luonnontiede kantaa pitkälle, on sinun aikasi vaikuttaa!

Kemianteollisuus ry:n perinteisen fuksikampanjan aikana olen tavannut paljon kemian ja kemian lähialojen opiskelijoita. Opiskelijat kertovat usein olevansa innostuneita kemian tarjoamista mahdollisuuksista, erityisesti vastuullisuusajattelusta ja resurssitehokkuuteen liittyvistä ratkaisuista. Valitettavan harva oli silti ensisijaisesti toivomassaan opiskelupaikassa.

Olen työssäni Kemianteollisuus ry:n osaamis- ja vetovoima-asioista vastaavana asiantuntijana katsonut turhautuneena kemian- ja sen lähialojen koulutusohjelmien aloituslukuja viime vuosina. Aikaisemmin olimme huolissamme siitä, että lääketieteellinen tiedekunta nappasi parhaat opiskelijat kesken opintojen. Nyt meitä huolestuttaa, aloittaako kemian opinnoissa ylipäätään yhtäkään sellaista opiskelijaa, jonka sydän oikeasti sykkisi kemialle. Se ei ole kemian vika. Kemia on kiinnostava aine, jonka tulevaisuuden mahdollisuuksista tietää kuitenkin valitettavan harva. Kemian opetustunnit ovat yhdessä muiden luonnontieteiden kanssa resursoitu melko minimiin, ja lisäksi sen opetus alkaa peruskoulussa verraten myöhään ja yläkoulussa keskellä pahinta murrosikää. Kemian ratkaisut pelastavat esimerkiksi kestävän energiantuotannon tulevaisuudessa ja helpottavat Suomen talousahdinkoa tälläkin hetkellä. Kemian vientituotot ovat vuosittain parinkymmenen miljardin luokkaa.

Nuoret, te haluatte pelastaa maailman. Asiaa voi edesauttaa vaikkapa järjestössä, vieden eteenpäin itselle, yhteiskunnalle ja meidän kaikkien tulevaisuudelle tärkeitä asioita. On kuitenkin olemassa toinenkin tie maailman pelastamiseen: vaikuttaminen konkreettisiin ratkaisuihin. Vaikuttaminen siihen, millaisten ratkaisujen avulla jätteitä käsitellään tulevaisuudessa, mihin energiavirrat ohjataan ja miten ravinnontuotanto taataan sellaisilla alueilla, josta kuivuus on vienyt mahdollisuuden viljellä. Näihin asioihin vaikuttavat insinöörit, kemistit ja tutkijat ympäri maailman. Heidän työllään on suora vaikutus tulevaisuuden hyvinvointiin.

Nuoret, pohtikaa siis tulevaisuuden valintoja laajasti ja ennakkoluulottomasti. Miettikää, mitä haluaisitte olla tekemässä joskus kymmenen vuoden päästä. Ja opettajat, opinto-ohjaajat, vanhemmat ja muut aikuiset, auttakaa nuoria tutustumaan luonnontieteisiin, vaikkapa siihen kemiaan, jo mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
Kertokaa, että lämmöntuotannon ja yskänlääkkeen mahdollistaa luonnontiede. Että leipominen on kemiaa. Että vaikuttavassa asemassa työskentelevät ihmiset tekevät muutakin kuin pyörittävät exceliä.

Tehdään se yhdessä. Kannetaan kaikki huolta Suomen tulevaisuudesta ja osallistutaan LUMA-talkoisiin. ChemBio Finland messuilla pääset tutustumaan luonnontieteiden mielenkiintoiseen maailmaan – tule ja löydä tulevaisuutesi!

 

Anni Siltanen
Asiantuntija, osaaminen ja vetovoima
Kemianteollisuus ry

 

Tutustu aihetta käsittelevään ohjelmanumeroon ChemBio Finland -tapahtumassa:

Luonnontieteilijä – osaamistasi tarvitaan!
Tutustu